Skip to content

Muutamme käsityksesi muuttamisesta ®

Muuttohaukat perustettiin vuonna 1992. Näiden 30 vuoden aikana Muuttohaukoista on kasvanut valtakunnallisesti toimiva muuttopalveluyhtiö.

Tavoitteenamme on alusta lähtien ollut tarjota asiakkaillemme asiakaslähtöinen sekä yksilöllinen muuttopalvelu ja tarpeeseen soveltuva muutto. Kotimuutot ja yritysmuutot ovat toimintamme perustat. Samaa yksilöllistä tarvekartoitukseen perustuvaa muuttopalvelua tarjoamme jatkossa kaikille nykyisille ja tuleville uusille asiakkaillemme, aina yksiön muutosta, vaikkapa sairaalan tai kaupungintalon muuttoon.

Tarjouspyyntö Esittelyvideo YouTubessa

Muuttotiimi

Miten voimme palvella?

Muuttopalvelut laadulla: Helsinki – Vantaa – Espoo – Kirkkonummi – Vihti – Lohja – Porvoo

Toimimme koko Suomen alueella.

Muuttohaukkojen lento alkoi vuonna 1992 ja Vantaan toimipaikka avattiin vuonna 2009. Sijaitsemme keskeisellä paikalla aivan Hämeenlinnanväylän kupeessa Vantaan Kaivokselassa, osoitteessa Taivaltie 4, 01610 Vantaa.

Vantaalta käsin operoimme laajasti koko pääkaupunkiseudun alueella suurimman volyymin ollessa alueilla Helsinki, Espoo ja Vantaa. Muuttohaukkojen lentoa voi lisäksi bongata mm. Kauniaisissa, Sipoossa tai vaikkapa Hangossa asti.

Tuottamaamme laadukkaaseen ja asiakaslähtöiseen palveluun luottavat mm. Vantaan kaupunki, Raaseporin kaupunki, HUS Kiinteistöt Oy sekä lukemattomat muut yritys-, yksityis- ja yhteisöasiakkaat pääkaupunkiseudulla.

Asiakaslupauksemme “Muutamme käsityksesi muuttamisesta ®” rakentuu ystävällisen hyväntuulisen palvelun, jatkuvan parantamisen ja asiakasymmärryksen sekä palveluun tyytyväisen asiakkaan kokemuksen myötä.

Muuttomyymälästämme voit noutaa vaivattomasti muuttolaatikot sekä muut muuttoon tarvittavat materiaalit. Kun muuttotarpeita ilmenee, ota rohkeasti yhteyttä pääkaupunkiseudun ammattitaitoisiin asiantuntijoihimme!

Vantaan toimipisteen aukioloajat

Ma – To 08:00-16:00

Perjantai 09:00-15:00

Katso sijainti kartalla.

Sinua palvelee

Tuomas Hirvonen

Aluevastaava

Sopimusasiakkaat, yritysmuutot
010 400 4518
tuomas.hirvonen@muuttohaukat.com

Joanna Huttunen

Muuttokoordinaattori

Kotimuutot
010 400 4509
joanna.huttunen@muuttohaukat.com

Jani Vivolin

Avainasiakkuuspäällikkö

Sopimusasiakkaat, yritysmuutot

010 400 4507
jani.vivolin@muuttohaukat.com

Matti Marjomaa

Muuttokoordinaattori

Yritysmuutot

010 400 4525
matti.marjomaa@muuttohaukat.com

Ville Ellilä

Muuttokoordinaattori

Ajojärjestely

010 400 4506
ville.ellila@muuttohaukat.com

Yritysmuutto Uusi lastensairaala
Muuttohaukat Oy
4.3
Based on 37 reviews
powered by Google
suvi viita
suvi viita
09:13 27 Jun 23
Hyvä ja nopea muutto. Tarjouspyyntöön vastattu nopeasti. Muuttolaatikot ja pakkaustarvikelaatikko hyvät. Suosittelen.
Pasi Helminen
Pasi Helminen
16:04 20 Jun 23
Ei voi olla kun tyytyväinen. Homma toimii aina täysillä ja sovitusti.Huikea porukka!
Matti Soininen
Matti Soininen
04:31 17 Apr 23
Muuttolaatikot vuokralle. Loistava palvelu.
Mika Pitkanen
Mika Pitkanen
16:30 16 Mar 23
Kaikki meni kuten pitikin. Jopa vähän yli odotusten. Mika
Annita Fagerström
Annita Fagerström
20:58 07 Feb 23
Hyvä palvelu ja kohteliasta porukkaa. Suosittelen.
Jarno Tyni
Jarno Tyni
11:05 01 Sep 22
Taas löyty muuttolaatikot vuokralle, kiitos
Ville Kortelainen
Ville Kortelainen
19:03 24 Jul 21
Sain vastauksen tarjouspyyntööni muutamassa tunnissa ja tarkentaviin kysymyksiini vastattiin myös ripeästi. Itse muuttopäivänä käytössä oli tarkoitukseen sopiva kalusto ja tavaroiden lastaus/purkaminen tapahtui todella tehokkaasti molemmissa päissä (pitkä muuttoetäisyys). Muuttohenkilöinä oli kaksi särmää ja hyvää hetulaa heittävää sälliä, joiden kanssa yhteispeli toimi todella hyvin. Suosittelen.
Onni Jokelainen
Onni Jokelainen
06:55 25 Jun 20
Muutto Sotkamosta Riihimäelle oli erinomaisesti hoidettu. Kaksi todella ammattitaitoista mukavaa muuttomiestä hoiti homman hienosti. Jopa flyygelin kanto ja siirto sujui heiltä hienosti. Ei tarvinnut kuin katseella seurata kun he kantoivat sen kerrostalon ensimmäisestä kerroksesta alas. Kerrassaan hyvä palvelu.
See All Reviews
js_loader

Ajankohtaista Muuttohaukoilla