Pyydä tarjous muutosta tai muista palveluista

Muuttohaukat sai toimialan hyvin tuntevan uuden toimitusjohtajan

1.11.2022

Totte Vivolin
Totte Vivolin

Muuttohaukat sai toimialan hyvin tuntevan uuden toimitusjohtajan

Suomen suurimpiin muuttopalveluiden tarjoajiin kuuluva Muuttohaukat Oy on nimittänyt Totte Vivolinin, 35, uudeksi toimitusjohtajakseen 1.11. alkaen. Vivolin kuuluu perheyhtiön osaomistajiin ja siirtyy toimitusjohtajaksi kehittämispäällikön tehtävästä.

”Olemme viimeiset kaksi vuotta kehittäneet johtoryhmätyöskentelyä ja johtoryhmä on vastannut operatiivisesta johtamisesta. Olemme samanaikaisesti ajaneet sisään uutta toiminnanohjausjärjestelmää Totte Vivolinin johdolla, ja nyt hänen on aika ottaa vastuu koko operatiivisesta johtamisesta.”, kertoo Muuttohaukkojen perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Matti Vivolin.

”Olemme halunneet säilyttää perheyhtiön hyvän hengen ja toimintakyvyn. Huolimatta tiukasta markkinatilanteesta, yritys on kannattava eikä ole mitään syytä epäillä, etteikö näin olisi jatkossakin.”

Muuttohaukat on Suomen johtava pelkästään kotimaan muuttoihin erikoistunut yritys. Yritys työllistää 75 henkilöä täysiksi henkilötyövuosiksi muutettuna ja sen liikevaihto oli viime vuonna 5,2 miljoonaa euroa.

Kotitalouksien lisäksi yhtiö palvelee yrityksiä ja julkista sektoria erityisalueenaan terveydenhuollon, laboratorioiden ja arkistojen muutot.

Totte Vivolin on käynyt urallaan läpi perheyrityksen lähes koko tehtäväkirjon muuttolaatikoiden pesijästä, kuljettajaksi, palveluvastaavaksi, ajojärjestelijäksi ja aluevastaavaksi. Viimeiset kymmenen vuotta hän on vastannut pääasiassa yrityksen prosessien ja toiminnanohjauksen kehittämisestä.

Johtajana Totte Vivolin näkee itsensä ennen kaikkea mahdollistajana, jonka tehtävänä on huolehtia siitä, että henkilöstö pystyy tekemään työnsä mahdollisimman hyvin.

Muuttohaukat haluaa olla haluttavin työnantaja ja taloudellisesti kannattavin yritys toimialallaan. Työvoimavaltaisella ja sirpaleisella toimialalla on paljon pieniä yrityksiä ja yrityksiä, joilla vain osa liiketoiminnasta on muuttoja.

Totte Vivolin uskoo, että asiakkaiden vaatimustason noustessa luotettavalle muuttopalvelulle on
yhä enemmän kysyntää.

”Ihmiset kokevat muuton hyvin stressaavana tilanteena. Haluamme tehdä asiakkaan muutosta mahdollisimman helpon ja mukavan”.

Lisätietoja:
Totte Vivolin
toimitusjohtaja
Muuttohaukat Oy
puh. 010 400 4514
totte.vivolin@muuttohaukat.com

Matti Vivolin
hallituksen puheenjohtaja
Muuttohaukat Oy
puh. 010 400 4510
matti.vivolin@muuttohaukat.com

Vuonna 1992 Hyvinkäälle perustettu Muuttohaukat on Suomen suurin kotimaan muuttopalveluihin erikoistunut yritys. Vivolinien perheyritys työllistää parisataa henkilöä joko omina tai vuokratyöntekijöinä ja sen liikevaihto oli viime vuonna 5,2 miljoonaa euroa. Kotimuuttojen lisäksi Muuttohaukat tekee muuttoja yrityksille ja julkiselle sektorille. Hyvinkään lisäksi yrityksellä on
toimistot Vantaalla, Turussa ja Tampereella. Muuttohaukat on Suomen Muuttopalveluyritykset ry:n jäsen.



Muuttohaukat Totte Vivolin 2022 10 26

Totte Vivolin

Kirjoittaja Totte Vivolin

27 vuoden kokemus muuttoalalta. Totte aloitti perheyrityksen parissa 10-vuotiaana muuttolaatikoiden pesijänä ja on kulkenut läpi kaikki roolit – muuttajasta, ajojärjestelijästä ja kehittämispäälliköstä toimitusjohtajaksi.

Toimitusjohtajana vuodesta 2022. Vastaa 200 henkilön operatiivisesta johdosta ja on hoitanut urallaan yli 10 000 muuttoa. Erikoisosaaminen: muuttoprosessit,
asiakaskokemus stressaavissa tilanteissa ja muuttokustannusten optimointi.

Erikoisammattitutkinto tuotekehityksestä.

Hilla Paloranta
1 päivä sitten
Reipas ja ammattitaitoinen palvelu. Muutto sujui moitteettomasti ja nopeasti. Lämmin suositus!
Paula Kallio
1 kuukausi sitten
Kaikki sujui sutjakasti. Tarjouspyyntö oli helppo tehdä ja siihen tuli vastaus äkkiä. Muuttolaatikot tuotiin ajallaan ja pakkausohjeet olivat selkeät. Muutto sujui sutjakasti ja muuttomiehet olivat iloisia ja ystävällisiä. Oli elämämme ensimmäinen muutto muuttofirman tekemänä ja kaikki sujui tosi paljon paremmin kuin olisimme koskaan uskoneet, jännitimme turhaan etukäteen. Suurkiitokset muuttohaukoille !
Pirjo Tulokas
1 kuukausi sitten
Sovitut asiat hoituivat loistavasti, etukäteen mietitty aika muuton kestämiseen alittui ja ammattitaitoinen henkilökunta todella ystävällistä.
Annikki Liljefors
1 kuukausi sitten
Osaava ja ystävällinen palvelu. Kiitos.
Sofia Nylund
1 kuukausi sitten
Hyvä ja joustava palvelu, mukava henkilökunta, muutto hoitui nopeasti ja työ oli sitä mitä luvattiin.
Leila Varano
2 kuukautta sitten
Upea porukka! Kaikki positiivisia loppuun asti! Tekivät mitä sovittiin. Toinen muutto pian ja toivottavasti heidän kanssaan. Kiitos Muuttohaukat! Suosittelen!
Vastaus omistajalta:Hei Leila, Kiitos palautteestanne, mukava kuulla! Toivottavasti palaamme pian asiaan, ja mukavaa kesää! Terveisin Muuttohaukat
Anna Kaakkolammi
2 kuukautta sitten
😃❤️💪👍Olen kiireinen elinkeinonharjoittaja Tre. Asioin puhelimessa tänä vuonna tulevasta muutosta 30m2, tarvitsen täyden palvelun tyyliin avaimet käteen. Itse vain puran laatikot. Tätä ennen kilpailutin netissä ja lähetin sähköpostia Niemelle. Kaikki saamani sähköpostit olivat niin pitkiä hintojen yksityiskohtaisia luetteloita, että ihan yhtä tyhjän kanssa, olisi pitänyt vääntää itse taulukko. Tietty ihan ok että kaikki esillä, mutta mun hermot ei kestä. Lisäselvityksenä pyydettiin mm. irtaimiston luettelointia, jotkut jopa keittiöstä koon mukaan. Vastasin että voi tulla arvioimaan. Asia ei edennyt. Kunnes soitin Muuttohaukkoihin. Onnistuu avaimet kääteen - täysi palvelu, kaikki kamat tarvittaessa paikalleenkin. Tuntihinnalla tai urakkana. Tulevat arvioimaan jos haluan/tarvitsee. Kuulemma autossa aina 100 muuttolaatikkoa josta otetaan tarpeen mukaan ja laskutetaan käytetyt. Asiaa. Asiakaspalvelija sanoi: " Asiakas huomaa muuton jälkeen vain, että tapetti on vaihtunut."😂 Puhuimme samaa kieltä! 😃😃Jes! Tilaan muuton ehdottomasti täältä! Tuskin maltan odottaa! Kiitos Muuttohaukka!❤️
Vastaus omistajalta:Hei Anna, Kiitos mukavasta palautteestanne! Mukavaa kesää :) Terveisin Muuttohaukat
Jarno Tyni
2 kuukautta sitten
Homma toimii. Kiitos.
Vastaus omistajalta:Hei Jarno, kiitos palautteestanne! Aurinkoista kesän jatkoa :) Terveisin Muuttohaukat
Katariina Maininki
4 kuukautta sitten
Voin suositella lämpimästi. Ystävällinen palvelu, laatikot tuli ja meni sovitusti
Vastaus omistajalta:Hei Katariina, Kiitos lämpimästä palautteesta, mukavaa kesää! Terveisin Muuttohaukat
Pekka Joki
4 kuukautta sitten
Todella helppo muutto. Muuttokaverit olivat erittäin nopeita ja ystävällisiä ja auttoivat kaikissa tilanteissa.
Vastaus omistajalta:Hei Pekka, Kiitos palautteesta, ja mukavaa kesää! Terveisin Muuttohaukat
Pyydä tarjous Tilaa muutto