Muuttopalvelu rahoituksella! 6kk Eräpäivänsiirto kampanja
Skip to content

Muuttohaukat: Ammattitaitoinen muuttopalvelu kaikenkokoisiin muuttoihin

Yksilöllinen muuttopalvelu koti- ja yritysmuuttoihin

Muuttohaukat on vuonna 1992 perustettu muuttopalveluyhtiö, joka on kasvanut valtakunnallisesti toimivaksi alan edelläkävijäksi. Olemme sitoutuneet tarjoamaan asiakkaillemme yksilöllistä ja asiakaslähtöistä muuttopalvelua, oli kyseessä sitten pieni yksiön muutto tai suuri yritysmuutto. Toimintamme perustuu tarvekartoitukseen, jossa pyrimme ymmärtämään asiakkaan tarpeet ja toiveet tarkasti, jotta voimme tarjota juuri hänelle sopivan ratkaisun.

Kotimuutot ovat yksi Muuttohaukkojen peruspilareista. Ymmärrämme, että kodin muuttaminen voi olla stressaavaa ja vaativaa aikaa. Siksi tarjoamme ammattitaitoisia muuttoavustajia, jotka huolehtivat kaikista käytännön järjestelyistä puolestasi. Pakkaamme tavarasi huolellisesti, käsittelemme niitä varovasti ja kuljetamme ne uuteen kotiisi turvallisesti ja tehokkaasti. Tällä tavoin voit keskittyä uuden kodin järjestelyihin ja arjen käynnistämiseen, kun tiedät, että muutto on ammattilaisen käsissä.

Yritysmuutot ammattitaitoisesti ja sujuvasti

Yritysmuutot edellyttävät erityistä järjestelyä ja suunnittelua, jotta ne voidaan toteuttaa tehokkaasti ja keskeytyksettä liiketoiminnalle. Muuttohaukat on erikoistunut yritysmuuttoihin ja tarjoaa kattavia palveluita pienille ja suurille yrityksille. Ymmärrämme, että yrityksesi toiminta on arvokasta, ja siksi teemme kaikkemme, jotta muutto sujuu mahdollisimman kitkattomasti.

Tarjoamme yrityksellesi kokeneita muuttoasiantuntijoita, jotka auttavat sinua suunnittelemaan muuton yksityiskohtaisesti ja huolehtimaan kaikista logistisista haasteista. Tavoitteenamme on minimoida keskeytykset liiketoiminnassasi ja pitää muutto mahdollisimman vaivattomana sinulle ja työntekijöillesi. Riippumatta siitä, tarvitsetko muuttoa toimistoon, sairaalaan tai kaupungintaloon, voit luottaa siihen, että Muuttohaukat hoitaa sen ammattitaidolla ja aikataulussa.

Kokonaisvaltainen muuttopalvelu juuri sinun tarpeisiisi

Muuttohaukat tarjoaa yksilöllisiä muuttopalveluja kaikenkokoisiin muuttoihin. Ymmärrämme, että jokainen muutto on erilainen, ja siksi räätälöimme palvelumme vastaamaan juuri sinun tarpeitasi. Olipa kyseessä sitten kodin, toimiston tai yrityksen muutto, panostamme aina asiakaslähtöiseen palveluun ja ennen kaikkea laadukkaaseen lopputulokseen.

Meiltä voit tilata muuttopalvelun helposti verkkosivuiltamme tai jättää tarjouspyynnön osoitteessa: https://muuttohaukat.com/tarjouspyynto/. Voit myös ottaa yhteyttä suoraan sähköpostitse osoitteeseen etunimi.sukunimi@muuttohaukat.com tai soittaa meille numeroon: 010 400 4500. Olemme valmiina auttamaan sinua ja vastaamaan kaikkiin muuttoihin liittyviin kysymyksiisi!

Muuttohaukat: Ammattitaitoinen muuttopalvelu kaikenkokoisiin muuttoihin

Muuttomiehet pudottivat Muuramen lipaston. Etuosassa oleva vaurio yritettiin piilottaa kääntämällä rungot toisinpäin sillä seurauksella, että alalaatikot eivät enää auenneet. Tuttavani alkoi tutkia laatikoiden ongelmaa ja totesi että tämä on pudotettu ja yritetty sitten vaurio piilottaa. Nyt rungot oikeinpäin ja etuosa rikki mutta laatikot toimivat. Laatikosto oli oikein pakattu heidän ohjeiden mukaan. Lisätunteja veloittivat 2 h kun piti käydä kahvilla...Kysymyksessä ei ole mikään halpa lipasto. Uusi maksaa 1300 euroa. Näin kävi mutta Muuttohaukat korvasi ja virhe sovittu. Hyvää asiakaspalvelua. Kiitos kun otatte vastuun kun vahinkoja sattuu.
Vastaus omistajalta:Hei Paula, Kiitos viestistäsi ja palautteesta. Pahoitteluni tapahtuneesta. Otamme asian selvitykseen saman tien, ja palaamme teille asiaan huomisen aikana. Ystävällisesti, Muuttohaukat
Jo toinen muutto Muuttohaukkojen avustuksella, erinomaista työtä jälleen. Yhteydenottoon vastattiin nopeasti, hinnoittelu oli selkeää ja kaikkiin kysymyksiin tuli nopeasti ja ystävällisesti vastaus. Itse muutto oli tehokkaasti ja huolellisesti hoidettu. Kiitos taas kerran!
Vastaus omistajalta:Hei Annukka, kiitokset mukavasta palautteesta ja hyvää kevättä!
todella loistavaa toimintaa ei olisi voinut muutto paremmin mennä
Vastaus omistajalta:Kiitos palautteesta ja mukavaa alkavaa kevättä!
Easy and quick quote.
Priced competitively.
Professional and efficient.
Had a worry-free pleasant move on a rainy day.
Will do business again.
Vastaus omistajalta:Hello, thank you very much for your feedback!
Hämeenlinnassa kilpailutimme pari firmaa, ja päädyimme tekemään sopimuksen Muuttohaukkojen Jeren kanssa. Kaikki on sujunut kuten sovittiin! 70 muuttolaatikkoa tuli noin vko ennen muuttoa ja haetaan pois vko muuton jälkeen. Kolme kaveria toimivat rivakasti ml. tv:n seinäkiinnitys ja pesutornin siirto ja uudelleen asennus. Suuret kiitokset firmalle ja tekijöille. Suosittelen 👏
Vastaus omistajalta:Hei Pekka, isot kiitokset palautteesta ja mukavaa alkavaa kevättä!
Miljoonat kiitokset, ei olisi sujuvammin voinut muutto mennä. Niin reippaat nuoret miehet tekivät suuren työn, ja kaikki tavarat tulivat ehjänä perille uuteen kämppään. Ei voi muuta kuin suositella :)
Vastaus omistajalta:Hei Johanna, kiitokset palautteesta!
Vanhusten painavat huonekalut ripeästi Hyvinkäällä uuteen kotiin.
Kiitos 🎯👏🏻
Vastaus omistajalta:Hei Soile, kiitos palautteesta :)
Erinomaisesti sujui muutto Hyvinkäältä Turkuun. Todellisia ammattihenkilöitä kaikki.
Vastaus omistajalta:Hei Kai, Kiitos arviosta ja onnea uuteen kotiin!
Vahva suositus. Muuttohaukat hoiti kahden päivän muuton Kotkasta Nakkilaan mallikkaasti. Täysi 🎯 mukaville kavereille.
Vastaus omistajalta:Hei Jaana ja kiitos arviosta. Onnea uuteen kotiin ja mukavaa elokuun jatkoa!
js_loader

Pyydä tarjous Tilaa muutto
Vaativa muutto sokkeloisesta kolmen kerroksen pispalalaiskodista kerrostaloon sujui reippaasti, osaavasti ja hyväntuulisesti. Täydet pisteet!
Vaativa muutto sokkeloisesta kolmen kerroksen pispalalaiskodista kerrostaloon sujui reippaasti, osaavasti ja hyväntuulisesti. Täydet pisteet!
Can i give pus pus to jami? :3
Erittäin hienosti sujui muutto. Osaavat muuttomiehet tekivät muutosta nopean ja sujuvan.
Vastaus omistajalta:Hei Jarno! Isot kiitokset palautteesta. Mukavaa syksyn jatkoa! t. Muuttohaukat
Erittäin hienosti sujui muutto. Osaavat muuttomiehet tekivät muutosta nopean ja sujuvan.
Vastaus omistajalta:Hei Jarno! Isot kiitokset palautteesta. Mukavaa syksyn jatkoa! t. Muuttohaukat
Muuttomiehet pudottivat Muuramen lipaston. Etuosassa oleva vaurio yritettiin piilottaa kääntämällä rungot toisinpäin sillä seurauksella, että alalaatikot eivät enää auenneet. Tuttavani alkoi tutkia laatikoiden ongelmaa ja totesi että tämä on pudotettu ja yritetty sitten vaurio piilottaa. Nyt rungot oikeinpäin ja etuosa rikki mutta laatikot toimivat. Laatikosto oli oikein pakattu heidän ohjeiden mukaan. Lisätunteja veloittivat 2 h kun piti käydä kahvilla...Kysymyksessä ei ole mikään halpa lipasto. Uusi maksaa 1300 euroa. Näin kävi mutta Muuttohaukat korvasi ja virhe sovittu. Hyvää asiakaspalvelua. Kiitos kun otatte vastuun kun vahinkoja sattuu.
Vastaus omistajalta:Hei Paula, Kiitos viestistäsi ja palautteesta. Pahoitteluni tapahtuneesta. Otamme asian selvitykseen saman tien, ja palaamme teille asiaan huomisen aikana. Ystävällisesti, Muuttohaukat
Loistavaa palvelua. Jo puhelimessa oli mukava ihminen. En ole ikinä hoitanut omalta puoleltani muuttoa näin huonosti, silti saatiin kaikki vietyä maaliin kunnialla. Helvetin hyvät muuttoukot olivat!
Vastaus omistajalta:Hei Jaakko! Isot kiitokset palautteestasi, mukavaa kesää ja onnea uuteen kotiin!
Vastaus omistajalta:Iso kiitos palautteesta! Terveisin Muuttohaukat